Pitääkö liikunnan ammattilaisen olla huippukunnossa?

Tein personal Trainerin hommia 2000-luvun alkupuolella ja pelasin tuolloin aktiivisesti tennistä. Eräässä Cup-pelissä verkolle syöksyessä jalka petti alta eikä enää kantanut. Luovutin pelin ja lähdin lääkäriin. Polvesta oli revennyt sekä eturistiside että sisäsivuside.

Kun pääsin myöhemmin tenniskavereiden kanssa kahville keppien kanssa konkaten, aloitti yksi kavereistani keskustelun:”Miten voi olla, että Sinä loukkaannuit eikä joku meistä muista, vaikka olet PT?” Olin hämmentynyt. Hän ei tarkoittanut loukata, mutta sai minut pohtimaan odotuksia ja mielikuvia, joita ammattiini liittyy.

Toisinaan elokuvissa joku saattoi huomauttaa, kuinka popcorni ja limumuki näyttivät kamalilta minun käsissäni tai kaupassa ostoskärryn sisältöä käytiin uteliaasti läpi.

Ajat ovat toki muuttuneet ja ihan hyvä niin. En toki koskaan pahastunut huomautuksista, huvituin ehkä.

Pitääkö liikunnanohjaajan olla superatleetti tai näyttää siltä kuin olisi juuri tullut fitness-kisoista? Myönnän rehellisesti: ajattelin itsekin niin joskus ja kilpailin Fitneksessä.

Mutta juuri kilpaluaikoina, kun olin elämäni kunnossa fyysisesti, olin henkisesti todella alamaissa.

Elämä muistutti, ettei hyvinvointi ole pelkkää kaunista, ruskettunutta ja lihaksikasta pintaa – eikä se aina näy päällepäin.

Ja muuten; kuntoutin polveni reformer-laitteen avulla huippukuntoon 🔥

Sain joitakin vuosia sitten TIA-kohtauksen. Se tuli varoittamatta ja pysäytti kaiken. Ensimmäinen ajatukseni patiolla puolittain halvaantuneena oli: “Enkö voi enää koskaan urheilla?”

Toivuttuani sain paniikkikohtauksia, pelkäsin nukahtaa (jos uusi kohtaus iskisi nukkuessa) enkä uskaltanut urheilla (kohtaus tapahtui treenatessa). Kehoni ei enää jaksanut samalla tavalla kuin ennen. Paino nousi, kunto läsähti ja väsähdin. Lisäksi hormonaaliset hoidot piti samantien lopettaa ja se aiheutti todella tuskallisia ongelmia ennen kuin sain oikeanlaiset lääkkeet oireisiin. Tunsin itseni epäonnistuneeksi – etenkin, koska olin liikunta-alan ammattilainen. Nyt, kun katson taaksepäin, koko ajatus tuntuu hassulta. Olinhan kuitenkin selvinnyt ja hengissä!

Tuo hetki sai loppujen lopuksi aikaan paljon hyvää. Se myös pakotti katsomaan elämää ja treenaamista ihan uudesta näkökulmasta.

💡 Hyvinvointi ei ole täydellistä, suoraviivaista suorittamista. Eikä sen mitta ole rasvaprosentti, treenimäärät tai ulkonäkö.

Se on kykyä huolehtia omasta jaksamisesta, kuunnella itseään, tehdä viisaita valintoja – ja hyväksyä, että jokaisella meistä on elämässä haasteita. Myös liikunnan ammattilaisella.

Tänään näen työni arvon selkeämmin kuin koskaan. Ei siksi, että olisin itse täydellisessä kunnossa – vaan siksi, että olen taivaltanut aikamoisen matkan, jolla takaisin kuntoon pääseminen on jatkuvaa ja kestävää. Se on päivittäisiä valintoja, rentoja hetkiä ja hiljaisessa metsässä kävelyä. Kuntosalilla rehkimistä (rakastan) ja jopa tenniskentälle paluuta. Tietenkin myös rakkaita pilatesharjoitteita, joita teen päivittäin, ajan puitteissa, muutamia liikkeitä kerrallaan. Se on kokemusta ja tietotaitoa, jota päivittäin käytän työssäni ja jonka haluan jakaa sinun kanssasi.

🩶Vahvistu Viisaasti™ -verkkovalmennus syntyi tästä kokemuksesta ja olen siitä kovasti ylpeä. Pitkän kaavan mukaan, yritysten ja erehdysten kautta. Se ei vaadi huippukuntoa – vain halua lähteä liikkeelle. Pienin askelin. Viisaasti.